Parhaillaan käynnissä olevissa 7.päivää -lehden juhlissa koettiin kauhun hetkiä kello 18.15, kun viime vuoden tv-tähti oli saapumassa paikalle.
Tv-tähti oli saapumassa lavan ylle ripustetulla helikopterilla, joka laskeutui vaijereiden varassa lavalle. Kopterin laskeutuessa lavalla nähtiin massiivisia ilotulitteita, jotka sytyttivät lavaa reunustaneet kankaat ilmiliekkeihin.
Pienestä liekistä alkanut palo kasvoi muutamassa sekunnissa useiden metrien korkuisiksi liekeiksi, jotka ylsivät pahimmillaan jo toisen kerroksen parvelle saakka. Lavalta käsin saatiin sammumaan vain kyseinen verho, mutta liekit olivat siinä vaiheessa ehtineet levitä jo toisen kerroksen parvelle.
Tuhatkunta julkisuuden henkilöä katseli tulipaloa kauhunsekaisin tuntein, mutta väkijoukko ei joutunut kuitenkaan paniikkiin. Parvelta käsin uhkaava tulipalo saatiin lopulta sammumaan ja juhlat jatkuivat normaalisti.
Vuoden tv-tähdeksi julistettiin jälleen viime vuoden voittaja Risto Kaskilahti.