Brightboy on soinut kesän aikana tiuhaan radioaalloilla, ja yhtyeen kesäinen poprock on tullut tutuksi yhä useammille. Debyyttialbumi Love For The Streets ottaa löysät pois ja on pullollaan laadukasta positiivista kesäpoppia.
Aloitusraita Wear Out The Soles näyttää heti missä mennään; energistä brittityylistä paahtoa, joka ei jätä tilaa chillailuun. Erittäin tarttuva singlehitti Vanity Fair onkin jo muodostunut genrensä kesähitiksi. Myös 1989 on toimiva hittiraita, jonka koukku on kertosäkeen melodiassa.
Musiikillisesti levyn anti on laadukasta, mutta tasapaksua. Useamman kuuntelukerran jälkeen tekee mieli vaihtaa hetkeksi levyä, sillä albumilta erottuvat lähinnä singlebiisit ja Yeah Yeah No No. Myös My Curfew rallattelee mukavasti kasarisyntikat taustallaan.
Tätä genreä ei Suomessa kovin paljon tuoteta, joten Brightboy mahtuu hyvin joukkoon. Kansainvälisillä markkinoilla tarjontaa on kuitenkin paljon ja kilpailu kovaa. Silloin yksittäiset singlet voivat nousta menestyksen ratkaisijaksi, ja se puoli yhtyeellä on kunnossa.
Killprettyssä aiemmin uraa tehneen vokalisti Antti Westmanin brittipop-soundi toimii kiitettävästi ja soundipuolelle ujutetut syntikkasoundit leventävät hymyä tuon tuosta. Levyn jokainen biisi on viimeiseen asti hiottua, mutta väkisinkin tulee mieleen, että onkohan materiaalia viilattu liiankin täydelliseksi.
Brightboy tarjoilee hienolla esikoisellaan annoksen valoa syksyn pimeneviin iltoihin.
Pisteet 4/5
