Eilen julkkismaailmaa shokeerasi tieto suositun brittiläisen julkkisparin avioerosta. Povipommi Katie Price ja poptähti Peter Andre erosivat lähes neljän vuoden avioliiton jälkeen. Pariskunnalla on kolme lasta, joista kaksi yhteistä.
Katie Price, joka tunnetaan myös nimellä Jordan, pakeni eilen maasta uutisen levittyä julkisuuteen. Peter on puolestaan raivostunut The Sun -lehdessä julkaistuista kuvista, joissa hänen juovuksissa juhlinut vaimonsa pelehtii brightonilaisessa Oceana-yökerhossa toisen miehen kanssa. Saman jutun mukaan Katie sopersi ravintolan vessassa avioliittonsa olevan kivillä ja ettei hänen vihkisormuksensa tarkoita enää mitään.
– Kukaan ei tunne itseään uhatuksi, kun Katie on selvinpäin. Mutta tiedän hänen kykenevän aivan mihin tahansa jos hän on juovuksissa. Hänen sisäinen paholaisensa tulee esiin ja hänestä tulee painajainen. Luotan häneen kun hän on selvä, mutta en voi luottaa häneen kun hän on juonut, Peter Andre kertoi lehdelle.
– Menetän hänet kun hän ryhtyy juomaan ja saan hänet takaisin vasta seuraavana aamuna. Katiella on ongelma juomisen kanssa. Hän tietää ettei hallitse sitä. Alkoholi muuttaa hänet täysin toiseksi ihmiseksi, jota en tunne lainkaan. Hän ei osaa ottaa yhtä tai kahta drinkkiä eikä tiedä koska lopettaa, Peter jatkoi.
Mikäli ero astuu voimaan, on seuraavaksi luvassa mahdollisesti hyvinkin riitainen omaisuuden jakaminen. Pariskunnan omaisuus on nykyisin noin 35 miljoonaa euroa. Katie on jo muuttanut pois pariskunnan kodista. Povipommi-Jordan on musertunut saatuaan tiedon avioerosta.
– Pete on elämäni rakkaus. Meillä on yhteisiä lapsia ja olen murtunut ja pettynyt Peten päätöksestä erota minusta. Olen sitoutunut häneen loppuelämäkseni, Katie Price nyyhki samaisen lehden mukaan.
Vedonlyöntitoimistot antavat tällä hetkellä rahat kaksinkertaisina takaisin, mikäli pariskunta palaa takaisin yhteen. Kuuden kertoimella rahat palautetaan, mikäli pari uusii vihkivalansa jonkun julkkislehden juttua varten.