Brittipoppari Lady Sovereign on tullut tunnetuksi hiphop-musiikkinsa sijaan paremminkin muista tekemisistään. Taannoin hän oli mukana esimerkiksi Big Brother -ohjelman julkkisversiossa. Brittitähti oli ollut siihen saakka tunnetumpi Yhdysvalloissa kuin kotimaassaan. Nyt hän on kertonut pitävänsä naisista.
Lady Sovereign kertoo ensimmäisen kerran avoimesti homoseksuaalisuudestaan Diva-lehden tänään ilmestyvän numeron haastattelussa. Kovin suurena yllätyksenä paljastus ei varmasti ainakaan brittiyleisölle tullut, sillä poppari vihjaili asiasta varsin selvästi jo BB-talossa asuessaan. Nyt hän on kuitenkin viimein vahvistanut julkisen salaisuuden ja kertonut pitävänsä tytöistä.
Britanniassa ja Yhdysvalloissa menestystä niittänyt poptähti perusteli paljastustaan sillä, ettei hän enää jaksanut olla kommentoimatta yksityiselämäänsä. Aiemmin hän ei nimittäin suostunut kommentoimaan asiaa lainkaan.
– Lehdet kysyivät siitä aina, mutta tiedottajani tyrmäsi kysymykset. Se oli myös minun valintani, koska olin huolissani yksityisyydestäni. Nyt en kuitenkaan enää välitä siitä. En voi piilotella ikuisuuksia. Se olisi tyhmää ja olen nyt tullut ulos kaapista ja tunnen oloni paljon itsevarmemmaksi, Lady Sovereign kertoi Diva-lehdelle.