Maailman rikkain musta nainen, televisiotähti Oprah Winfrey, on kiistänyt ponnekkaasti viime päivinä levinneet huhut hänen homoseksuaalisuudestaan. Suomenkin televisiossa nykyisin esiintyvä Winfrey korostaa, että olisi kertonut asiasta faneilleen jo kauan sitten, mikäli huhut olisivat totta.
Oprah on yhdistetty usein romanttisessa mielessä parhaaseen ystäväänsä Gayle Kingiin. Molemmat osapuolet kertovat, että he eivät pitäisi suhdettaan salassa, jos sellainen olisi olemassa. Lesboutensa omassa lifestyle-lehdessään kiistänyt Oprah Winfrey kertoo, että hyväksyy kyllä ihmisten väärinymmärrykset hänen ja Gaylen läheisen ystävyyden suhteen, mutta korostaa samalla, etteivät he kuitenkaan ole lesbopari.
– Ymmärrän kyllä miksi ihmiset olettavat minun olevan lesbo. Kulttuurissamme ei ole määritelmää näin läheiselle kahden naisen väliselle suhteelle. He eivät ymmärrä, kuinka voi olla näin läheinen ilman seksuaalisuutta, Oprah toteaa.
– Jos olisimme lesboja, kertoisimme sen avoimesti, sillä siinä ei ole mitään väärää.
Oprah Winfrey ja Gayle King ovat olleet parhaat ystävät noin 30 vuoden ajan.