Suosikkiyhtye uhattiin tappaa

Viihdeuutiset · Stara.fi





Parasta aikaa Suomen suosituimman dancebiisin From Paris To Berlin -esittäjä, Infernal -yhtye, on joutunut vakavien uhkailujen kohteeksi Saksassa. Myös sieltä löytyy nimittäin Infernal -niminen yhtye.

Saksalainen Infernal on kuitenkin black metallia esittävä satanistiyhtye, joka on näreissään tanskalaisen dance-yhtyeen nimestä. Yhtyeen fanit ovat uhanneet jopa tappaa tanskalaisyhtyeen jäsenet.

– Kävimme Saksassa promokeikalla, ja sen jälkeen saimme postia, jossa kerrottiin että meidän tapetaan ellemme vaihda yhtyeen nimeä, tanskalaisen Infernalin vokalisti Lina Rafn kertoi Stara.fi:n haastattelussa.

– Otimme uhkaukset tietenkin vakavasti ja teimme asiasta heti ilmoituksen poliisille. Sen jälkeen meillä on ollut keikoilla mukana koulutettuja henkivartijoita.

Yhtye on tämän viikon Radio NRJ:n kiertueella ja esiintyy Lahdessa, Vaasassa, Tampereella ja Turussa. Turvallisin mielin kuitenkin.

– Pohjoismaissa on turvallista keikkailla. Myös täällä Suomessa on ollut todella hienoa. Tanskassa meidät tunnetaan jo paljon paremmin, joten siellä emme saa olla näin rauhassa. Hittimme tunnetaan, mutta meitä ei, Paw Lagermann toteaa.