Geishan muistelmat

Elokuvat · Stara.fi

Kirjailija Arthur Goldenin menestyskirjaan perustuva Geishan muistelmat kertoo japanilaisen geisha-kulttuurin salaperäisestä ja eksoottisesta maailmasta. Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan kynnykselle.

Elokuva alussa vanhemmat myyvät nuoren tyttärensä geishataloon, jossa hänestä aletaan koulia aitoa geishaa. Tapahtumarikkaiden vaiheiden, epätoivon ja jopa onnen kautta tyttärestä tulee lopulta legendaarinen geisha Sayuri (Ziyi Zhang).

Lopullinen onni antaa kuitenkin odottaa, sillä Sayuri on rakastunut ainoaan mieheen, jota hän ei voi saada. Mieheen, joka tarjosi pienelle tytölle ystävällisyyttä ja antoi samalla sysäyksen, joka muutti tytön elämän positiivisempaan suuntaan. Kaikki mitä Sayuri on tehnyt, on tähdännyt tämän miehen valloittamiseen.

Kilpaileva geisha Hatsumomo (Gong Li) tekee kuitenkin kaikkensa, jotta Sayurin menestys loppuisi lyhyeen.

Elokuva keskittyy henkilöhahmoina pelkästään naisiin, sillä miehet ovat vain pelkkiä arvonimiä. Paroni, Johtaja ja Tohtori. Geishan muistelmat joutui Kiinassa boikottiin, sillä pääosissa nähdään kiinalaisia näyttelijöitä. Meitä länsimaalaisia se tuskin haittaa.

Pääosassa nähtävä Ziyi Zhang on täydellinen valinta geishan rooliin. Hänet on aiemmin nähty mm. elokuvassa Rush Hour 2 ja lukuisissa mainoksissa. Hänet on myös valittu kymmenissä äänestyksissä maailman kauneimpien naisten listalle.

Elokuva antaa hieman ristiriitaisen kuvan geishoista. He eivät ole prostituoituja, mutta silti naisia, jotka on lapsena myyty ansaitsemaan rahaa miehiä viihdyttämällä ja joutuvat lopulta myymään neitsyytensä parhaiten tarjoavalle.

Jos tuon kysymyksen työntää pois mielestään, Geishan muistelmat on pysähdyttävän kaunis elokuva, joka pitää tiukasti otteessaan. Elokuva sisältää lisäksi aimo annoksen juonittelua, rakkautta ja vauhtia. Elokuva voitti ansaitusti Oscarin parhaasta puvustuksesta.

Alkuperäinen nimi: Memoirs of a Geisha



Genre: Draama (K11)



Ohjaus: Rob Marshall



Pääosissa: Ziyi Zhang, Ken Watanabe, Michele Yeoh, Kaori Momoi ja Gong Li.



Ensi-ilta: 03.03.2006



Kesto: 148min.

Pisteet 4/5