Legendaarinen rockyhtye Guns N’ Roses saapuu heinäkuussa Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla 5. heinäkuuta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtye on esiintynyt vain harvoin. Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa vuonna 1991.
1985 Hollywoodissa perustettu Guns N’ Roses nousi maailmanmaineeseen vuonna 1987 ensilevyllään Appetite For Destruction. Levyä on myyty 20 miljoonaa kappaletta. Albumilta lohkaistiin kolme rock-klassikkoa; Sweet Child O’ Mine, Paradise City ja Welcome To The Jungle.
Yhtyeen tunnetuin ja yhä edelleen soitetuin lienee kuitenkin slovarihitti November Rain, jonka videosta muodostui suuri hitti musiikkikanavilla.
Historiaa yhtye teki vuonna 1991, kun se valtasi Yhdysvaltojen albumilistalla ykkös- ja kakkostilan samanaikaisesti levyillään Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II. Samaa yritti taannoin mm. r&b-artisti Nelly, mutta tuloksetta.
Yhtyeen menestys ei kestänyt kuitenkaan pitkään, ja vuonna 1993 ongelmat alkoivat kasaantua. Lopulta yhtye hajosi. Sittemmin GNR on nähty muutamille erikoiskeikoilla. Tänä vuonna yhtye julkaisee kuitenkin ensimmäisen studiolevynsä vuosiin. Chinese Democracy tullaan joidenkin ennakkotietojen mukaan julkaisemaan vielä kevään aikana.