Näyttelijä Natalie Portman joutui ajamaan hiuksensa tuoreimmassa elokuvassaan V niinkuin verikosto, jossa hän näyttelee terroristiksi ryhtyvää naista. Eräässä elokuvan kohtauksessa Portmanin pää ajettiin kaljuksi, ja nyt nuo hiukset ovat hukassa.
Natalie haluaa epätoivoisesti löytää hiuksensa, ennen kuin ne päätyvät vääriin käsiin ja esimerkiksi myyntiin internetin huutokauppoihin. Tähti uskoo, että hiukset ovat tallessa, mutta ei kuitenkaan ole varma niiden olinpaikasta.
– Ne ovat minulla jossain, mutta en itse asiassa tiedä missä, Portman kertoi.
Elokuvan ohjaaja James McTeigue uhkasi leikillään asettavansa hiukset nettihuutokauppaan, mikäli hän löytää ne. Mikäli aidot hiukset eivät löydy, lienee huutokaupoissa pian myynnissä paljonkin ”Portmanin hiuksia”.
– Minun on pakko löytää ne. On vaarallista, kun en tiedä missä hiukseni ovat.
Portman halusi kyseisen elokuvan pääroolia niin kovasti, että lenteli sen takia ympäri Yhdysvaltoja.
– Minä suorastaan anelin tätä roolia. Lensin San Franciscoon koe-esiintymiseen. Kiitin Jumalaa, kun sain roolin. Minusta on erittäin harvinaista löytää roolia, joka on viihdyttävä, hauska ja visuaalinen. Tämä elokuva on juuri sellainen ja lisäksi niin mielenkiintoinen, että se antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa.
– Todella suuret Hollywood-elokuvat ovat olleet pettymyksiä ennen tätä, Portman kertoi Independent -lehdelle.
V niin kuin verikosto saa Suomessa ensi-iltansa 24. maaliskuuta.