Tampereella torstaista lauantaihin juhlittu Sauna Open Air -metallifestivaali käynnisti kotimaisen festivaalikesän. Sijaintiaan tänä vuonna hieman muuttanut tapahtuma keräsi Tampereen Eteläpuistoon arviolta 19.000 metallin ystävää.
Avauspäivän pääesiintyjänä nähtiin Iggy & The Stooges kotimaisen Flaming Sideburnsin lämmittämänä. Päätöspäivänä päälavan bändikattaus toi kasarihevin ystäville parasta mahdollista herkkua, kun legendaariset W.A.S.P. ja Twisted Sister nousivat lavalle. Dee Snider kumppaneineen täytti korkealle asetetut odotukset hienosti klassikkohiteillään.
Päätöspäivän aloitti viisuvoiton myötä huiman nosteen saanut Lordi. Yhtye tarjosi yleisölle odotetusti massiivisen shown, josta ei pyrotekniikkaa ja mäiskettä puuttunut.
Keikan jälkeen Mr. Lordi luovutti backstagella Twisted Sisterin vokalisti Dee Sniderille ja kitaristi Jay Jay Frenchille kulta- ja platinalevyt, sillä he vierailevat The Arockalypse albumilla.
Viikonloppuna juhlittiin myös Jyväskylässä, jossa järjestettiin ensimmäisen kerran Killerirock -festivaali.