Idols-kisassa hyvin pärjännyt Pete Seppälä on viimein saanut ulos esikoisensa, joka tarjoilee peräti 12 kappaleen verran kevyttä suomipoppia. Aloitusraita Petterin jukeboksi on kelpo popralli, mutta lyriikkapuoli, ja varsinkin sanojen käyttö, tuo mieleen jopa legendaarisen Indxin ”monisyiset sanoitukset”. Sama tunnelma on useissa muissakin albumin kappaleissa. Esimerkiksi nimibiisi Jos nukun kiltisti sohvalla… jatkaa sanoitusten osalta samaa puolikornia rataa.
Neljä seinää eroaa positiivisesti albumin raidoista sekä tarttuvuudeltaan että lyriikoiltaan. Myös Kolme toivetta toimii erityisesti taustojensa ja Peten laulun osalta. Potentiaalisia radiohittejä molemmat. Koskettava Sitruunaperhonen nousee esiin kauniina kokonaisuutena ja Iholle kesäisen positiivisena rallatteluna.
Albumin muut kappaleet ovat pääosin peruskamaa, jotka eivät juuri sävytä ja hukkuvat massaan. Levyn loppuosan valopilkku on raikas Neljään valokuvaan, jonka kertosäe tarttuu mukavasti.
Pete Seppälä ei tuo esikoisellaan uutta kotimaiseen popgenreen, mutta ei jää muista jälkeenkään. Tiedotteessa mainittuja Anssi Kelaa tai Aki Sirkesaloa ei tältä albumilta tyylillisesti löydy. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin positiivinen yllätys, joka hukkuu tosin helposti massaan.
Pisteet 3/5
