Superstar-kappaleellaan taannoin hittilistojen kärjessä komeillut r&b-tähti Jamelia on ottanut tiukan linjan kasvatuksessaan. Hän on nimittäin kieltänyt kaiken Pussycat Dolls -yhtyeeseen liittyvän musiikin ja muun materiaalin kotonaan.
Laulaja kertoi Daily Star -lehdelle pitävänsä tanssiryhmän levyttämästä musiikista, mutta pelkäävänsä ryhmän seksikkäiden tanssikuvioiden ja kaksimielisten sanoitusten vaikutuksia nuoreen tyttäreensä.
– Tunnustan, että olen todella suuri Pussycat Dolls -fani. Yhtye on kuitenkin kielletty asunnossani, koska en halua että tyttärestäni tulee kuin he. Minusta he ovat kuitenkin upeita. En vain halua tyttäreni laulavan heidän kappaleitaan tepastellen ympäriinsä kuin seksikäs tanssija, Jamelia selitteli.