Toistuvista huumesekoiluistaan tunnettu poptähti Amy Winehouse on jälleen aiheuttanut skandaalin peruuttamalla kokonaisen kiertueensa.
Eilen kiertueensa perunut poppari ilmoitti päätöksensä syyksi sen, ettei hän voi esiintyä, kun aviomies Blake Fielder-Civil on vankilassa. Päätöksestä ilmoitettiin managerin ja kiertuejärjestäjien kriisipalaverin jälkeen. The Sun -lehden mukaan kyseinen tapaaminen päättyi Amy Winehousen itkuiseen romahtamiseen.
– En voi esiintyä ilman Blakea. Olen pahoillani, mutta en halua esiintyä puolella teholla. Rakastan laulamista. Mieheni on minulle kaikkeni ja ilman häntä keikkailu ei ole samaa, huumepäissään viime aikoina keikoillaan mumissut poppari kertoi lehden mukaan.
Vielä eilen aamulla Winehouse oli normaalisti Brightonin hotelli Hiltonissa valmistautumassa illan keikkaansa. Sen jälkeen hän lähti yhtäkkiä Lontooseen ja päätti peruuttaa kiertueensa.
Lehden mukaan kiertueen perumisesta on käyty jo aiemmin keskusteluja myös siksi, että Winehouse on toistuvasti pettänyt yleisönsä keikoilla. Fanit ovat jopa poistuneet keikoilta raivoissaan kesken esityksen, kun Amy on horjunut tokkurassa lavalla.
Virallisen tiedotteen mukaan kiertueen peruuntumisen syynä on lääkärin suositus keskeyttää kiertue. Winehouse on aiemminkin toimittanut valheellisia lääkärintodistuksia erilaisista sairauksista, mutta hänet on bongattu usein niiden jälkeen keikkapaikkojen yöelämästä juhlimasta.