Vieroitushoidossa taannoin käynyt ja huumeista omien sanojensa mukaan jo eroon päässyt poptähti Amy Winehouse on sortunut jälleen huumeisiin, The Sun -lehti kertoo.
Lehden mukaan Winehousen ystävät ovat paljastaneet, että tähti käyttää taas muiden muassa kokaiinia, ekstasia, kannabista ja alkoholia. Poppari sortui aineisiin uudelleen, koska hän ei kestä olla erossa vankilassa istuvasta aviomiehestään.
Ystävät pelkäävät myös Amyn hengen puolesta, sillä hänen pelätään satuttavan itseään. Viime viikolla lehtiin päätyi valokuvia, joissa Winehousen kädessä oli pitkiä ja syviä naarmuja. Lisäksi hänen kerrotaan satuttaneen itseään polttamalla kättään sytyttimellä.
– Istuimme vain pöydän ympärillä, kun hän piti sytytintä kätensä päällä ja antoi liekin korventaa itseään. Hänen tunne-elämänsä on nyt yhtä vuoristorataa. Yhtenä hetkenä hän on kunnossa ja seuraavana hän kieriskelee maassa kirkuen, ettei voi jatkaa enää, ystävät kertoivat The Sun -lehdelle.
24-vuotias Amy Winehouse pyysi vieroituksessa ollessaan ystäviään salakuljettamaan hänelle huumeita vieroitusklinikalle.