Konemusiikin uranuurtaja Moby lupasi julkaista uudella albumillaan jotain aivan erilaista kuin tähän saakka. Mies piti lupauksensa, mutta lopputulos ei onnistu täyttämään suuria odotuksia.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Disco Lies oli monille todellinen pettymys puuduttavan tylsänä ysärifiilistelynä. Single olikin lopulta varsin hyvä esimerkki uuden levyn yleisestä linjasta. Discompaa poppia nykyisin tuottava Moby on vaihtanut takavuosien trance- ja housesoundit sekä upean chill out -tyylinsä halpissoundeihin ja koukuttomiin sävellyksiin. Ikävä kyllä.
Levyn aloitusraita Ooh Yeah on mukavaa kikkailua, mutta parhaimmillaankin vain sitä. I Love To Move In Here palaa hetkeksi Mobyn tuttuun latinomaiseen loungesoundiin ja biisi onkin hieman tyylikkäämpää chillailua. 257 Zero nostattaa tunnelmaa electrosoundeilla, ja juuri ne toimivatkin hienosti. Biisi olisi selvää hittikamaa, jos mukana olisi tarttuva melodia. Nyt sellainen jää puuttumaan. Kokonaisuus on kuitenkin tyylikäs.
Levyn tyylikkäin raita on ”vanhaa kunnon Mobya” kierrättävä Everybody It’s 1989, joka jatkaa miehen klassikkohittien linjoilla erityisesti biitin ja pianon osalta. Live For Tomorrow on niin ikään hieman vanhahtavaa, mutta silti tasapaksu täyteraita. Myös Alice menee samaan sarjaan.
Kokonaisuutena Mobyn uusi Last Night -albumi on hienoinen pettymys, sillä miehen parasta antia on aina ollut tarttuvien melodioiden yhdistäminen tuoreisiin konesoundeihin. Tällä kertaa tuo hittikynä on kuitenkin jäänyt penaaliin. Albumi lieneekin kokoelma Mobyn pöytälaatikkoon kertyneistä biiseistä.
Pisteet 2/5
