Keväällä paluun tehnyt poikabändi XL5 on kutistunut pitkän tauon aikana kolmihenkiseksi yhtyeeksi, jonka muodostavat nyt Mica, Tontsa ja Pete. Taustalla toimii edelleen Kristian Maukonen. Paluulevy X tarjoaa pääasiassa kevyttä radiopoppia, ja levyn soundimaailman suuntaviivat ovat peräisin 90-luvulta, joskin päivitettynä 2000-luvulle.
Levyn avausraita Ei erota koskaan ei onnistu säväyttämään, vaikka kappaleessa onkin ripaus koukkua. Tähtiä silmissä on tyylillisesti varsin lähellä Neljä Ruusua -yhtyeen 90-luvun alkupuolen tuotantoa, ja muutenkin biisissä on selvää ysäripoljentoa. Biisin ”Vou-vo-oo-ou” -osuudet särähtävät korvaan ja muutenkin fiilis jää hieman vajavaiseksi. Selvästi tyylikkäämmällä otteella jatkaa levyn nimibiisi X, joka yhdistää soundiin myös samisaarimaista kepeää soulia. Tuloksena on hieno ja energinen kappale, jossa on myös selvää hittipotentiaalia.
Helmikuun tyttö on Peten soolona esittämä perusslovari, jonka pianosta vastaa Klaus Suominen. Samoissa tunnelmissa jatkaa Paljon kaunista sanomatta jää. Slovareiden jälkeen päästään jälleen vauhtiin kappaleella Rikottu, joka esittelee vähän räväkämmän äxälfemman. Kappaleen soundipuoli jää vielä Hausmylly-osastolle, eli hiomista olisi vielä ollut. Elastinen vierailee Laatuaikaa-kappaleessa ja miehen anti onkin mukava lisä, vaikka biisistä ei selvää hittipotkua löydykään. Anssikelamaisesti alkava Love on kepeän raikas popralli, jonka ”laa-laa-laa” poikakuoro särähtää korvaan. Kertosäkeessä ja skittataustassa on tosin ripaus koukkua.
Odotetaan alkaa kundien irrottelulla, ja pop-soulahtava raita on kokonaisuutena mukavan energinen kesäfiilistely, jota kuuntelisi mielellään vaikkapa radioaalloilla. Myös levyn ensimmäinen singlelohkaisu Tuulee on potentiaalinen radiohitti, sillä kertosäkeestä löytyy koukkua ja paketti on muutenkin hyvin kasassa. Kokonaisuutena XL5-yhtyeen paluulevy yllättää positiivisesti, ja se lienee mukavaa kuultavaa myös niille, jotka eivät yhtyettä fanittaneet vielä 90-luvulla.
Pisteet 3/5
