Anna Puustjärvi teki jo ykköshitin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Idols-finaalissa kilpailun voitosta kisaava Anna Puustjärvi ei ole vielä edes voittanut kilpailua, mutta hän on siitä huolimatta ehtinyt tehdä jo ykköshitin.

Anna Puustjärvi esitti toiseksi viimeisessä finaalilähetyksessä Dave Lindholmin kappaleen Pieni ja hento ote. Uuden tähden tulkinta vanhasta kappaleesta herkisti suomalaiset siinä määrin, että kappaleen alkuperäinen versio nousi heti iTunes-musiikkikaupan listaykköseksi.

Pieni ja hento ote onkin sittemmin ollut Suomen iTunes-kaupan myydyin yksittäinen kappale koko viikon ajan ja oli ykkösenä edelleen sunnuntai-iltana. Anna on vaikuttanut myyntilistaan myös tänään, sillä hänen tänään esittämänsä Katy Perryn hitti Hot’n’Cold nousi illan aikana listan toiselle sijalle.

Idols-ohjelmassa on tehty hittejä aiemminkin. Erityisen hyvin tämä toteutui, kun Katri Ylander esitti taannoin Stella-yhtyeen Piste-kappaleen. Biisistä tuli välittömästi suuri hitti, joka siivitti hienosti myös Stella-yhtyeen uraa. Myös Katri levytti kappaleen ja lähitulevaisuudessa nähdäänkin levyttääkö myös Anna oman tulkintansa Pieni ja hento ote -kappaleesta.