Suomen tyylikkäimpiin yhtyeisiin monistakin syistä lukeutuva Don Johnson Big Band julkaisi kesän korvalla uuden albuminsa Records Are Forever. Platta on erittäin monipuolinen kattaus erilaisia musiikkityylejä. Ehkä kuitenkin jopa liiankin monipuolinen.
Levyn aloitusraita ja ensimmäinen singlelohkaisu L.L.H. on korkeintaan keskinkertaisen tarttuva, sillä edelliseltä albumilta tuttuja koukkuja ei tällä kertaa löydy ainakaan muutaman kuuntelun jälkeen. Myös soundit ovat jääneet liian ohuiksi.
Vauhdikas Check The Record -kappale on levyn paras kappale. Erityisesti biisin taustalla hieman turhankin hiljaa soiva espanjalaiskitara luo hienon säväyksen. Bluestunnelmainen ja tylsähkö Get It Right vaikuttaa ensin irralliselta, mutta lunastaa sitten paikkansa levyllä. Anna Abreu vierailee kappaleessa Rush, joka yhdistelee latinon ja orientin soundimaailmoja. Tuloksena on kuitenkin vain keskinkertainen rallatus.
Emma Salokosken kanssa laulettu country-henkinen Dirt kuuluu niihin kappaleisiin, joita varten levysoittimissa on skip-valinta. Salokoski on mukana myös kappaleeissa Take You Home ja All Hope, joista ensimainittu on aurinkoinen kesäpop-raita, joka tuo mieleen lähinnä Paris Hiltonin Stars Are Blind -kappaleen. Irtiotto perinteisestä tyylistä sekin.
Todella turha taidebiisi Dead Man’s Hand yrittää käynnistellä itseään lähes kahdeksan minuutin ajan. Kliimaksi jää kuitenkin saavuttamatta, ellei sellaiseksi lasketa kuulijan nukahtamista. Time Machine herättää Felix Zengerin tyylikkäillä, mutta niin moneen kertaan jo aiemmin kuullulla beatboxauksella. Muuten biiisi on vain välipala.
Running Man tarjoilee energisempää DJBB-tuotantoa ja räväkkä biisi saakin polvet notkumaan kiitettävästi. Vokooderi on hauska – vaikkakin kulunut – veto, mutta vasta haitari- ja kitarasoolot tuovat biisiin lopullisen säväyksen. Hienoa!
Dey Don’t (Don’t Dey) jatkaa kitarateemalla ja tällä kertaa tarttuvalla kertosäkeellä varustettuna potentiaalisena hittinä ja levyn toiseksi parhaana raitana. Tugboat’s Call tunnelmoi yksinkertaisesti minimaalisena slovarina. These Walls vie kuulijan Karibian tunnelmiin ja onnistuu olemaan hauska kesäraita, joka on varustettu keskinkertaisen toimivalla kertosäkeellä.
Kokonaisuutena albumissa on merkillepantavaa lähinnä se, että yhtyeelle ominaiset melodiakoukut loistavat jostain syystä poissaolollaan. Useamman kuuntelun jälkeen levy kuulostaa edelleen lähinnä sillisalaatilta.
Pisteet 2/5
