Edesmennyt poptähti Michael Jackson on saanut monenlaisia kunnianosoituksia ympäri maailmaa. Yksi näyttävimmistä tulee kuitenkin Yhdysvaltojen sijaan naapurimaastamme Ruotsista.
Tukholman Sergelintorilla iltapäivällä 8. heinäkuuta olleet ihmiset saivat todistaa erittäin näyttävää tribuuttia Popin kuninkaalle, kun yli kolmesataa tanssijaa alkoi yllättäen tanssia Michael Jacksonin Beat It -hittiä keskellä toria. Sama tempaus toistettiin vielä rautatieasemalla ja keskellä katua. Katso virallinen video tästä tai artikkelin alta. Toiset versiot löytyvät tästä, tästä ja tästä.
Näyttävän tempauksen takana oli tukholmalainen Bounce-tanssiryhmä, joka organisoi koko jutun vain muutamassa tunnissa. Siihen osallistuneille tanssijoille annettiin vain puoli tuntia aikaa opetella tarvittavat koreografiat, minkä jälkeen heitä pyydettiin saapumaan kaupungin keskustassa sijaisevalle torille. Tempauksesta tuli nopeasti nettihitti, jonka eri versioita on katsottu jo miljoonia kertoja.