BB-Sami tunnusti pyörävarkauden

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on iltapäivän keskusteluissa päästy jälleen avautumisiin ja paljastuksiin. Keskustelu siirtyi pian pyörävarkauksiin, ja yllättäen Sami kertoi syyllistyneensä itse juovuspäissään moiseen tekoon. Varkauden uhriksi selvisi myöhemmin oma lähisukulainen.

– Kerran olin ollut vähän ryypiskelemässä ja asuin silloin vielä kotona. Kun heräsin niin äiti tai iskä kysyi multa, että kenen pyörä tuossa pihalla on. Mä en muistanut mitään edellisestä illasta ja ajattelin, että voi v**tu kenen pyörä tuo on, mä oon pöllinyt sen jostain. Kauhea morkkis iski päälle, Sami kertoi.

Tämän jälkeen Sami kertoi vieneensä varastamansa pyörän pois pihaltaan, ettei häntä yhdistettäisi varkauteen. Hän polki pyörän läheisen ala-asteen pihalle pyörätelineeseen. Myöhemmin hänen isoisänsä tuli käymään hänen kotonaan ja kertoi, että hänen pyöränsä oli varastettu edellisenä yönä.

– Sit se rupes kertoon, että minkälainen se pyörä oli. Se sanoi, että se oli sellainen beigenvärinen mummopyörä, jonka se oli justiinsa korjannut. Mä lähdin poistumaan takavasemmalle ja helvetinmoista hölkkää juoksin sitten sinne koululle, eikä sitä pyörää siellä enää ollut.

– Mä oon siinä ilmeisesti sitten kotiin päin kävellessäni ajatellut, että otanpa tästä pyörän lainaan. Ukki on jo taivaan soittokunnassa, mutta kyllä mä taisin sen kertoa sille.