Slummilaiset ruokavarkaissa – BB-Sami raivostui

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietettiin eilen illalla railakkaita Danan syntymäpäiviä. Kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä slummilaiset ryhtyivät varkaisiin kesken bileiden.

Paratiisin asukkaat nauttivat espanjalaistyylisestä paellasta, ja lopulta kiusaus kävi niin suureksi, että he lähtivät ryöstöretkelle ruoanhakuun. Lähellä BB-talon eri osastojen rajaa ollut paellapannu tyhjentyi yllättäen myös slummilaisten suihin.

Synttärisankari BB-Dana ehti luvata slummilaisille, että hekin saavat osansa ruoasta. He ilmoittivat suunnitelmistaan myös paratiisissa tällä hetkellä asuvalle Tonille, mutta hän ei tietoon juurikaan reagoinut. Slummissa asuva Minna oli kahden vaiheilla ryöstäretken kanssa, mutta lopulta hänkin oli halukas toteuttamaan maukkaan suunnitelman.

BB-Aso ja BB-Toni vaikeuttivat kuitenkin suunnitelmaa siirtämällä paellapannua, mutta he halusivat kuitenkin nähdä olisiko slummilaisissa tarpeeksi uskallusta varastaa ruokaa paratiisista. Lopulta slummilaiset pääsivätkin nauttivat luvatta paratiisin paellasta, ja talopäällikkö BB-Sami ei ollut tilanteesta mielissään ja vei ruoan pois. Tilanteesta raivostunut Sami syyttikin Asoa siitä, että slummilaisille oli avautunut tilaisuus ruokavarkaisiin.