BB-Sami Esa A:n valinnasta: ”Tää oli v**un paska tilanne!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -asukkaat saivat hetki sitten tietää, että talon tuore päällikkö BB-Sami on tänään joutunut kovan paikan eteen. Hän joutui nimittäin valitsemaan kolmen jo aiemmin ilmoitetun slummin asukkaan lisäksi neljännen asukkaan häätöäänestykseen.

Samin valinta selvisi, kun asukkaat kutsuttiin istumaan paikoilleen ja BB-talon televisioon ilmestyi Samin kuvanauha päiväkirjahuoneesta.

– Muiden asukkaiden kanssa tulen paremmin toimeen ja heidän kanssaan on sillä lailla mukavampi viettää aikaa ja keksiä kaikkea pikku jekkuilua. Esa A on kuitenkin vielä hieman etäinen, joten keksimättä mitään sen suurempaa meriselitystä nimeän Esa A:n häätöäänestykseen, Sami kertoi televisiossa.

– Kaikki varmaan ymmärtää, että tää on tällaista, Kätlin totesi.

– Vitsi että on raskaita päätöksiä herran Jumala. Onneksi en voittanut, BB-Toni ihmetteli.

– Toi oli v**un perseestä. Esa, toi oli v**un perseestä. Oikeesti Esa tää oli v**un paska tilanne. Vielä tulee tosta tv:stä sa**ana, tilanteesta masentunut Sami kommentoi Esalle.

– Ei se mitään. Tulos olisi ollut sama jos tää olisi järjestetty normaalisti. Täällä on henkilökemiat sellaiset. Jos lähtee niin sitten lähtee, tai sitten ei, Esa A tyytyi toteamaan.