Erityisesti Kreivi Draculan roolistaan tunnetuksi aikoinaan tullut englantilainen näyttelijäveteraani Christopher Lee on vastaanottanut merkittävän tunnustuksen elämäntyöstään hyväntekeväisyyden ja elokuvien saralla.
87-vuotias näyttelijä nousi tähdeksi vuonna 1973 elokuvallaan The Wicker Man, ja sen jälkeen hän tähditti muiden muassa James Bond -elokuvaa Kultainen ase. Parhaiten hänet muistetaan kuitenkin Draculan roolistaan. Sittemmin Christopher Lee on tähdittänyt muiden muassa Taru Sormusten Herrasta ja Star Wars -elokuvia.
Samaan aikaan Lontoossa järjestetyssä seremoniassa kuninkaallisen kunnianosoituksen sai myös viihdetaiteilija ja rocktähti Joe Brown, joka sai tunnustuksen elämäntyöstään musiikin saralla.