Kylie Minoguen pikkusisko Dannii Minogue on toiminut X Factor -ohjelman tuomaristossa, mutta hän ilmoitti taannoin vetäytyvänsä pestistään perheenlisäyksen vuoksi. Hänen tilalleen kaavailtiin Kylie-isosiskoa, mutta nyt Danniin mieli on muuttunut suuren rahakasan ansiosta.
Ohjelman brittiversion tuomarina nähty 38-vuotias popkaunotar on nimittäin saamassa ITV-kanavalta tihkuneiden huhujen mukaan huiman palkankorotuksen, sillä hänelle maksetaan seuraavan tuotantokauden tuomaroinnista noin 550.000 euroa. Hän palaa tuomaristoon syyskuussa, jo kahden kuukauden kuluttua synnytyksestään. Koelauluissa häntä tuuraavat Mel B ja ainakin kaksi muuta julkkistähteä.
Aiemmin Danniin väitettiin saaneen potkut tuomaristosta, mutta hän itse kiisti väitteet. Ohjelman tuomaristossa on nähty myös poptähti Cheryl Cole, jonka piti jo aiemmin jättää koko televisioura perustaakseen perheen. Vain pari viikkoa myöhemmin hänen aviomiehensä jäi kuitenkin kiinni uskottomuudesta ja suunnitelmat perheen perustamisesta vaihtuivat avioeroon. Parhaillaan ohjelman luoja Simon Cowell yrittää ylipuhua Cheryliä tuomaroimaan Yhdysvalloissa lähiaikoina lanseerattavaa X Factor -versiota.