BB-Sauli oikoo Marin puheita: ”Olen pettynyt”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa kuluvan tuotantokauden alusta saakka asustanut BB-Mari on ollut erityisen hyvää pataa taloon keskiviikkona yllättäen astelleen BB-Niko Nousiaisen kanssa. Samalla hänen orastanut romanssinsa Paulin kanssa on hiipunut.

Mari on tuonut useita kertoja esiin läheiset suhteensa moniin julkisuudesta tuttuihin kasvoihin, kuten muiden muassa BB-Sauliin. Eilen Sauli oli Big Brother Extra -ohjelman vieraana, ja samalla mies katsoi aiheelliseksi oikoa hieman Marin puheita. Saulin mukaan he eivät ole todellisuudessa aivan niin hyviä ystäviä kuin Mari on talossa antanut ymmärtää. Sauli ei ole muutenkaan kovin tyyväinen tuttavansa käytökseen talossa.

– Marista näkee, että hän on 18-vuotias. Hänellä on ollut talossa selkään puukottamista ja olen pikkaisen pettynyt siihen. Tuolla tyylillä ei talossa pärjää. Sen kun voisin hänellä sanoa, niin olisin tyytyväinen. Vaikka olisinkin Marin puolella, niin en voi puolustaa Maria ihan liikaa, koska hän ei ole käyttänyt talossa asianmukaisesti, BB-Sauli kommentoi ohjelmassa.

– Ei hänen tarvitsisi koko ajan sanoa, että ollaan Saulin kanssa tehty sitä ja ollaan Saulin kanssa tehty tätä. Tuolla tyylillä ei paikkaa pedata talossa, vaan oman persoonan pitäisi tulla enemmän esiin. Mari on viihdyttävä ulkomaailmassa, mutta ehkä talo ei ole Marille oikea juttu, Sauli sanoo.