Big Brotherin salaparilla jääkylmät välit

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon eilen sunnuntaina salatehtävää suorittamaan muuttanut tosielämän kihlapari BB-Riikka ja BB-Esa-Tapio ovat tähän saakka onnistuneet hyvin salaamaan seurustelunsa muilta asukkailta. Moni katsoja kuitenkin uskoo, että suhde paljastuu jossain vaiheessa.

Riikka kertoi jo ennen taloon astelemistaan aikovansa vältellä kihlattuaan parhaansa mukaan. Esa-Tapio käväisi eilen kertomassa tuntemuksistaan päiväkirjahuoneessa. Siellä hän vahvisti, että Riikka on pitänyt pariskunnan välit talossa jääkylminä.

– No sillä on varmaan sama kuin itselläni, eli vielä sellaisen tarkkaileva asenne. Se on varonut ehkä minuakin enemmän katsekontaktia. Kyllä mä olen seuraillut sitä ja yrittänyt luoda ihan tarkoituksella katsekontaktia, mutta se ei halua luoda sitä, Esa-Tapio kertoi.

Kylmät välit ovat kuitenkin osa suunnitelmaa.

– Siitähän me lähdettiin liikkellekin. Olen yrittänyt ihan kiusallani sitä, mutta sillä on nyt se missio eikä se ole katsekontaktia ottanut.

Eilen taloon saapunut uusi nelikko on ollut vielä varsin hissukseen, eikä kukaan heistä ole juurikaan noussut esiin. Tänään talossa on suoritettu Ksenian sääntörikkomusten takia rangaistusta talon pihamaalla.