Brittiläinen näyttelijä Danny Dyer, oikealta nimeltään Daniel John Dyer, on näytellyt muun muassa elokuvissa Verisempi viikonloppu, Gangstereiden paratiisi, Football Factory ja Doghouse. Monet katsojat ovat kritisoineet Dyerin näyttelytapaa ja hänen epämiellyttäviä vitsejään.
Brittiläinen näyttelijä kertoi nyt huumeidenkäytöstään. Tähti on häpeissään vuosi sitten julkaistuista kuvista, joissa hän ystäviensä kanssa nuuskasi valkoista jauhoa nenäänsä illanvieton yhteydessä. Kahden lapsen isä on tunnustanut käyttäneensä huumeita menneisyydessään, ja luultavasti jatkaa myös tulevaisuuteen.
– Olen aina käyttänyt huumeita, ja tulen varmaan aina käyttämään. Mutta ero on siinä vedätkö sitä nenään palkkioksi hyvintehdystä työstä vai annatko sen hallita elämääsi. Et voi harjata sitä kuitenkaan maton alle ja teeskennellä, ettei sitä tapahtunut, Dyer kertoi Daily Mail -lehdelle.