Kaikkien aikojen suurimpiin rock-bändeihin lukeutuva Iron Maiden konsertoi Helsingissä perjantaina 8. heinäkuuta. Nyt on vahvistunut, että Iron Maiden tuo Suomeen vieraanaan myös rock-legenda Alice Cooperin, joka käynnistää konsertti-illan Olympiastadionilla.
Alice Cooperilla on ollut valtava vaikutus rockin kehitykseen ja hänen usein kuvaillaankin perustaneen shock rock -musiikkigenren. Yhtyeen shokeeraava lava-show on inspiroinut useita muita artisteja, kuten Marilyn Mansonia, Kissiä, Slipknotia, Ozzy Osbournea ja Turbonegroa. Alice Cooper sai yhtyeineen ensimmäisen levytyssopimuksensa jo vuonna 1969 itseltään Frank Zappalta. Zappa julkaisi Alice Cooperin kolme ensimmäistä albumia. School’s Out -levystä tuli yhtyeen läpimurto.
The Final Frontier -kiertueellaan Iron Maiden esittelee upouuden settilistansa ja uuden huikaisevan show’nsa. Elokuussa julkaistu albumi on saanut erittäin hyvän vastaanoton sekä lehdistöltä että faneilta. Suomessa The Final Frontier vietti kolme viikkoa albumilistan ykkössijalla ja on myynyt platinaa. Kyseessä on Iron Maidenin kolmas albumi, joka on noussut suoraan listaykköseksi Suomessa.