Idols-Piia Kolima: ”Kaikki taiteen alttarille!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Idols-kilpailun koelauluja on viime viikkoina nähty televisioruuduissa, ja yksi kilpailussa jatkoon päässeistä on 26-vuotias Piia Kolima. Staran Chaos Tube -blogitiimi haastatteli Piiaa, joka kertoi itsestään ja kuulumisistaan.

Hauskaksi, avoimeksi ja taiteellisesti hieman hulluksi itseään kuvaileva Kolima kertoo laulaneensa siitä saakka kun oppi aikoinaan puhumaan. Hän laulaa pari vuotta sitten perustetussa bändissä, jolle hän kirjoittaa myös kappaleita.

– Laulan bändissä nimeltä U.H.O. Olemme olleet vuodesta 2009 ja soitamme sielukasta rokkia kaikilla mausteilla. Omia biisejä sekä muutamia cover-biisejä, Piia Kolima kertoi Staran Chaos Tube -blogille.

Bändikeikkojen lisäksi Piia on esiintynyt myös duona ja triona. Esiintymisistä huolimatta ensimmäinen kerta televisiokameroiden edessä jännitti häntä kovasti. Aikaisempina vuosina Kolima ei ole kovin tarkkaan seurannut Idols-ohjelmaa, mutta toteaa sen olevan kuitenkin ”mukavaa iltaviihdettä”. Laulajalupaus vitsaili lisäksi uhrautuvansa taiteen eteen, sillä muita harrastuksia hänellä ei ole.

– Ei oikeastaan ole. Teatteri ja tanssi on kulkenut käsi kädessä harrastuksissani. Kaikki taiteen alttarille!!!

Lue koko haastattelu Chaos Tube -blogista.