Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Iron Maiden on parhaillaan The Final Frontier 2011 -maailmankiertueellaan Japanissa. Yhtye on kokenut kiertueellaan kovia, sillä taannoin se oli juuri laskeutumassa Tokioon kun maanjäristys iski. Lentokone jouduttiin ohjaamaan toiselle kentälle.
Parhaillaan yhtye on Rio De Janeirossa, jossa eilinen keikka päättyi yllättäen heti konsertin aluksi erittäin harvinaisella tavalla, kun esiintymislavan edessä oleva paineaita kaatui. Yleisön paine oli massiiviselle aidalle liikaa. Staran paikan päältä saamien tietojen mukaan aita ei ainoastaan kaatunut, vaan raskas metalliaita meni lähes murskaksi. Tästä syystä aitaa ei voitu enää korjata ja keikka peruttiin.
Korvaava keikka kuitenkin järjestetään HSBC Arenalla jo tänä iltana. Kukaan ei loukkaantunut uhkaavassa tilanteessa vakavasti. Katso video tapahtuneesta artikkelin yltä ja toinen video tästä.