Mediahistorian todennäköisesti suurin skandaali saavutti tänään merkittävän virstanpylvään, kun Britannian suurin sanomalehti News of the World lakkautettiin skandaalin takia. Lehden toimitus jäi kiinni tuhansien ihmisten systemaattisesta salakuuntelusta.
Lehden viimeinen numero ilmestyi sunnuntaina, ja jo eilen maanantaina työntekijät olivat tyhjänneet pöytänsä ja toimistohuoneensa. Nyt verkossa on julkaistu kuvamateriaalia siitä mitä toimituksista jäi jäljelle.
Skandaalin jälkipyykin peseminen jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Tällä hetkellä useita lehden toimittajia ja esimiehiä on pidätettynä. Sunday Times -lehden saamien tietojen mukaan lehden toimittajista yhdeksän voidaan tuomita ehdottomaan vankeuteen. Heidän lisäkseen myös kolme poliisia saa syytteen korruptiosta vuodettuaan maksua vastaan salaisia tietoja lehdelle. Yksi pidätetyistä on lehden entinen päätoimittaja, jonka pääministeri palkkasi sittemmin avustajakseen.