Yhdysvalloissa monet kaunottaret kykenevät nousemaan julkkiksiksi pelkällä valtavan kokoisella rintavarustuksella. Tuorein esimerkki tästä on Wendy Fiore, jonka muodot ovat paisuneet siihen kokoon että hänet on nyt noteerattu myös viihdelehdissä.
Nyt Wendy on kuvattu muotoineen aurinkoisissa tunnelmissa uimarannalla Miami Beachilla. Seuranaan hänellä oli kollegansa, glamour-malli Rosie Roff, joka uskaltautui riisumaan yläosansa. Wendy sen sijaan piti bikinit visusti yllään.
25-vuotias amerikkalainen Wendy Fiore mallikaunotar tunnetaan kotimaassaan lähinnä GGG-kokoisesta rintavarustuksestaan. 165 senttiselle kaunottarelle moinen varustus on todella luonnottoman kokoinen, mutta lehtien palstoille sillä kuitenkin pääsee. Menestyksensä myötä neitokainen on ryhtynyt rahastamaan myös verkkosivuillaan, jossa lukijat saavat maksua vastaan katsella hänen paljastavia valokuviaan.