Joan Collins juhli televisiogaalassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksisymbolina pidetty brittinäyttelijätär Joan Collins nousi television parhaiten palkituksi näyttelijättäreksi 1980-luvun puolivälissä. Hän esiintyi Dynastia-saippuasarjassa vuosina 1981-1989 ja auttoi sarjaansa lyömään tärkeimmän kilpailijansa Dallas -televisiosarjan.

78-vuotias televisiotähti kertoi taannoin aktiivisen seksielämän pitävän hänet nuorekkaana. Nyt Dynastia-kaunotar on osallistunut pitkästä aikaa julkkisjuhliin, kun hän oli mukana Monte Carlossa jo 52. kerran järjestettävän televisiofestivaalin avajaisissa.

Joan Collins on ollut viisi kertaa naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Nykyään televisiotähti on avioliitossa 46-vuotiaan Percy Gibsonin kanssa. Hän on myös kirjoittanut useita bestsellereitä ja kaksi omaelämäkertaa. Vuonna 1996 Britannian hallitus ja kuningatar Elisabet myönsi hänelle OBE-arvonimen. Tähden tuoreimpia rooleja on nähty elokuvissa Valentino: The Last Emperor, Alice in Glamourland ja Banksy’s Coming For Dinner.