Brittiläinen näyttelijäkomistus William Moseley tunnetaan parhaiten roolistaan Narnian tarinat -elokuvissa. 25-vuotias mies näytteli elokuvassa Peter Pevensie -hahmoa, joka sisarustensa rinnalla vierailee Narnia-nimisessä satumaailmassa.
Nyt nuoren tähtilupauksen kerrotaan joutuneen yllättävään onnettomuuteen. Salama nimittäin iski Moseleytä, kun tähti oli kuvaamassa uusinta The Silent Mountain -elokuvaansa Italiassa. Raju ukkonen yllätti kuvausryhmän kesken kuvausten, ja kohtalon oikusta salama sattui iskemään komistuksen käteen.
William Moseley toipuu tällä hetkellä loukkaantumisesta, ja mies kertoi tilastaan myös faneilleen Twitter-päivityksellään. Mikrobloginsa päivityksessä tähti kertoi olevansa kunnossa. Hän sanoi myös oppineensa paljon järkyttävästä kokemuksesta.
– Salama iski minua käteen, mutta olen jo kunnossa. Se oli hyvin traumaattista. Aloimme kuvaamaan, kun se tuli katon läpi ja iski yhdeksään kuvausryhmän jäseneen. Olen onnekas ollessani hengissä, kirjoitti William Moseley Twitter-blogiinsa.
Moseleyn ura lähti lupaavaan nousukiitoon Narnian tarinat -fantasiaelokuvien avulla. Ennen menestystään hänellä oli pieniä rooleja televisioelokuvissa. Mies tullaan näkemään tulevaisuudessa elokuvissa Run, The Silent Mountain ja Of Corset’s Mine.