Maailman menestyneimpiin heavy metal -yhtyeisiin lukeutua Iron Maiden keikkailee parhaillaan Pohjois-Amerikassa. Legendaarisen bändin laulaja Bruce Dickinson on nyt tehnyt harvinaisen selväksi, mitä toimenpidettä hän ei siedä keikoillaan ollenkaan.
Heavylegenda nimittäin antoi Iron Maiden -keikalla tekstailleen miehen kuulla kunniansa, The Sun -lehti uutisoi. Välikohtaus tapahtui lehden mukaan yhtyeen kiertueen Yhdysvaltojen osuudella. Dickinson oli huomannut miespuolisen yleisön jäsenen tekstailevan kesken keikan, eikä lopputulos ollut kovin kaunista kuunneltavaa.
– No voi v***u sentään! Kalju hemmo valkoisessa t-paidassa – olet tekstaillut v***u viimeisten kolmen kappaleen ajan! Olet runkkari! Iron Maiden solisti kilahti tekstailuun sortuneelle miehelle.
Yllätyksiä selvästikin täynnä olevat Iron Maiden -esiintymiset jatkuvat tämän kuun loppuun asti Kanadan keikoilla. Ensi kuussa Yhdysvaltojen puolella jälleen esiintyvä Iron Maiden -yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti huikean uransa aikana yli 85 miljoonaa levyä. Yli 2000 livekeikkaa vuosien varrella heittänyt konkariyhtye tunnetaan parhaiten muun muassa Fear of the Dark, The Number of the Beast ja Run to the Hills -kappaleistaan. Vuonna 1975 perustettu yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa viime vuoden heinäkuussa.