Neljäntoista lapsen maailmankuulu perheenäiti Octomom joutui taannoin pyörtämään aikaisemman lupauksensa ja tähdittämään aikuisviihdettä pelastaakseen perheensä talouden. Sittemmin hän joutui riisumaan rahasta myös strippiklubilla.
Äskettäin kohuäidin, eli Nadya Sulemanin, kerrottiin menettävän kotinsa, koska hän ei pysty maksamaan sen asuntolainaa. Käteisen tarpeessa oleva neitokainen on jälleen keksinyt uuden tempauksen, jonka turvin kerätä rahaa asunnon ostoon. Tällä kertaa 37-vuotias nainen on laittanut itsensä huutokauppaan, ja kaupitteleekin halukkaalle kaksilahkeiselle deitti-iltaa kanssaan.
TMZ-sivuston mukaan Suleman on luonut itselleen oman What’s Your Price -verkkosivuston, jonka kävijät voivat maksaa hänelle treffeistä. Kynttiläillallinen kyseisen julkkiksen kanssa lähtee 500 dollarista eli 430 eurosta, ja huutojen myötä summa voi kasvaa entisestään. Octomom kuvailee itseään profiilissaan energiseksi ja urheilulliseksi naiseksi, joka rakastaa nauramista.
Masturbointikohtauksista koostuvan pornovideon tekemisen jälkeen 37-vuotias Octomom on joutunut riisumaan ansaitakseen siten lisää rahaa. Hänet kiinnitettiin taannoin strippariksi West Palm Beachillä sijaitsevaan T’s Lounge -ravintolaan.