Suomalaisyhtyeelle merkittävä kansainvälinen tunnustus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansanmusiikin suurin kansainvälinen vuotuinen tapahtuma Womex on julkistanut vuoden 2012 Artistipalkinnon saajan. Womex 2012 Artist Award on myönnetty suomalaiselle Värttinälle.

Värttinä on ensimmäinen pohjoismainen artisti, jolle tämä maailmanmusiikin ehkä tärkein palkinto annetaan. Aiemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa Mahotella Queens, Nusrat Fateh Ali Khan, Jivan Gasparyan, Staff Benda Bilili ja Hugh Masekela.

Värttinä vastaanottaa palkinnon Womex-tapahtumassa Thessalonikissa, Kreikassa, sunnuntaina 21. lokakuuta, jolloin se esiintyy erikoisvieraana Womexin päätöskonsertissa. Palkinnon luovuttaa Värttinälle BBC:n maailmanmusiikkitoimittaja Fiona Talkington.

Palkinnon perusteissa hehkutetaan Värttinän pitkää ja menestyksekästä uraa sekä sitä, että samalla kun yhtye on pysynyt uskollisena juurilleen ja perinteilleen, se on pystynyt moneen kertaan uusiutumaan ja löytämään aina uudelleen oman äänensä ja virtuositeettinsa. Näin myös suomalaisen Rockadillo Recordsin helmikuussa julkaisemalla uudella albumillaan Utu, joka on ollut alkuvuoden menestyksekkäin albumi World Music Charts Europen radiosoittolistoilla.