Televisiomarkkinoilta nousi taannoin viihdetähdeksi upea latinokaunotar, joka on tosin työskennellyt alalla jo kolmentoista vuoden ajan. Vasta viime vuonna Dania Ramirez on kuitenkin noteerattiin laajemmin viihdelehdissä.
Nyt Dania ja hänen kollegansa Jane Santos sekä muut viihdetähdet ovat päässeet esittelemään naisellisia muotojaan Club Nokian ja uuden MundoFox-televisiokanavan juhlissa. Kuvien perusteella latinotähdet näyttivät kisailevan siitä kuka paljastaa eniten rintamustaan.
29-vuotias Dania Ramirez on syntynyt Santo Domingossa, Dominikaanisessa tasavallassa. Hän aloitti näyttelijänä vuonna 1997 ja on sittemmin tähdittänyt muiden muassa Sopranos ja Heroes -televisiosarjoja sekä X-Men -elokuvaa. Lähiaikoina hänet nähdään siis Premium Rush -elokuvassa. Mallinuralle jo 15-vuotiaana löydetty Dania Ramirez halusi vaihtaa mallialan näyttelemiseen, ja televisiomainosten kautta ura urkeni lopulta myös televisioon ja elokuviin.