Amerikkalainen laulaja-näyttelijä Kristin Chenoweth on tullut tutuksi suuremmalle yleisölle muun muuassa The West Wing ja Pushing Daisies -sarjoista. Nainen on nähty myös muun muuassa huippusuositussa Glee-sarjassa.
Nyt 44-vuotias Kristin Chenoweth on julkaissut tiedotteen, jossa hän kertoo lopettaneensa työpestinsä The Good Wife -hittisarjassa. Toimittajan roolia sarjassa näytellyt kaunotar joutui viime kuussa rajuun onnettomuuteen kuvauspaikalla, kun valaistuskaluston osa kaatui hänen päälleen.
Tähti loukkasi rytäkässä muun muuassa päänsä. Kristin Chenowethin mukaan hän tarvitsee lepoa parantaakseen vammansa. Lähde kertoi, että näyttelijäkaunotar saattaa kuitenkin palata sarjaan tulevaisuudessa.
– Tuottajat sanoivat, että Kristin on tervetullut takaisin milloin vain. Nyt hän tarvitsee kuitenkin aikaa lepäämiseen, lähde kertoi Usmagazine-sivustolle.
Kristin Chenoweth on palkittu useita kertoja uransa aikana. Näyttelijättären palkintohyllyltä löytyvätkin muun muassa arvostetut Tony ja Emmy -palkinnot. Hän teki ensimmäisen roolinsa teatterin lavalla Broadwayllä vuonna 1997. Hän julkaisi A Little Bit Wicked: Life, Love and Faith in Staves -muistelmakirjansa vuonna 2009. Kirjassaan hän kertoo muun muuassa elämästään Hollywoodissa.