Hiphop-legenda LL Cool J muistetaan useista 80- ja 90-lukujen hittikappaleistaan, mutta viime vuosina muusikon hittirintamalla on ollut hiljaista. Nykyään LL Cool J lieneekin tunnetumpi roolistaan NCIS: Los Angeles -sarjassa kuin musiikistaan.
Useissa toimintaelokuvissakin nähty räppäri on nyt osoittanut osaavansa ottaa lain tarvittaessa omiin käsiinsä. LL Cool J heräsi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä siihen, että joku yritti murtautua hänen kotiinsa Los Angelesissa.
Tähti ei ollut kiinnostunut odottelemaan virkavallan puuttumista asiaan, vaan hyökkäsi itse tunkeilijan kimppuun ja pidätteli tätä maassa siihen asti, kunnes hänen tyttärensä paikalle soittamat poliisit saapuivat. 58-vuotias tunkeilija kärsi murtuneesta nenästä ja muutamista mustelmista. Hänet toimitettiin sairaalaan, josta hänet todennäköisesti pidätetään murrosta epäiltynä.
44-vuotias LL Cool J tuli kuuluisaksi legendaarisen hip hop -lafkan Def Jamin julkaisemista kappaleistaan kuten Mama Said Knock You Out, I’m Bad ja I Need Love. Viime vuosina räppäri on viettänyt hiljaiseloa musiikin tekemisestä, mutta työstää parhaillaan 13. studioalbumiaan. Musiikin lisäksi LL Cool J tunnetaan näyttelijänä NCIS: Los Angeles -sarjassa sekä elokuvissa kuten Deep Blue Sea, S.W.A.T. ja Any Given Sunday.