Kinetik-yhtye on valmistellut tulevaa kolmatta Live To Work And Work To Die -albumiaan kaikessa rauhassa kuluvan vuoden aikana yhdessä tuottaja Mika Haapasalon kanssa. Bändin musiikkityyli on keventynyt albumi albumilta.
Nykyisellään yhtyeen esittämää musiikkia voidaan yksinkertaisesti kutsua pop-rockiksi. Uudistuneen tyylisuuntauksen myötä yhtye on myös päättänyt lyhentää nimensä muotoon Kinetik juhlistamaan tätä musiikillista muodonmuutosta ja uutta alkua. Ensimmäinen maistiainen tulevalta albumilta on mehevä uusi single Ladybug, joka on nyt julkaistu.
Yhtyeen edellinen albumi Only Truth Remains nousi Suomen viralliselle albumilistalle ilmestyttyään marraskuussa 2010. Albumi myös piti hallussaan Rumban kokoamaa levykauppojen ja musiikin erikoisliikkeiden myynneistä koostetun listan ensimmäistä sijaa. Yhtye kiersi albumin tiimoilta tiiviisti muun muassa Keski-Euroopassa.