Unimaailma kiinnostaa nykyään valtavirtayleisöä kasvavassa määrin varsinkin aihepiiriä käsitelleiden filmatisointien jälkeen. Vuonna 2010 ilmestyi esimerkiksi Inception-tieteiselokuva, jossa ihmiset kykenevät manipuloimaan toistensa alitajuntaa unien aikana.
Kyseisessä elokuvassa manipulaatio tapahtui istuttamalla tietty idea uneksijan mieleen. Nyt amerikkalaiset tutkijat ovat onnistuneet vastaavassa kokeilussa rottien kanssa. Massachusettsin teknologiainstituutin tiedemiehet kykenivät vaikuttamaan eläinten uniin tiettyä ääninauhaa soittamalla.
He soittivat rotille edellisen päivän tapahtumiin liittyviä äänitallenteita, joiden soidessa eläimet juoksivat labyrintin läpi. Tutkijat laittoivat jyrsijät juoksemaan labyrintissa käyttäen kahta erilaista äänisignaalia, joilla elikot tunnistivat ruoan löytyvän tietystä suunnasta. Tutkimuksessa nauhoitettiin rottien aivokäyriä sekä labyrintissa että uniaikaan, uutisoi Daily Mail -sivusto.
Käyrät todistivat eläinten näkevän unia edellisen päivän tapahtumista. Rottien unet muuttuivat aivokäyrän mukaan, kun tutkijat soittivat heille unen aikana tutun äänisignaalin. Tutkimus siis todisti, että eläinten unien osia pystyttiin manipuloimaan ulkoa käsin tiettyjä muistin osia aktivoimalla.
Neurotieteilijä Matt Wilsonin mukaan unien muokkaaminen avaa uusia ovia ihmisenkin mieleen. Hänestä tutkimuksen tulokset kertovat siitä, että muistia voidaan kontrolloida unen aikana. Miehen mielestä tulosten myötä avautui kokonaan uusi mahdollisuus muistijälkien tuottamiseen, muuttamiseen ja poistamiseen.