Kristin Chenoweth loukkaantui vakavasti – kalloon 14 sentin murtuma

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen laulaja-näyttelijä Kristin Chenoweth on tullut tutuksi suuremmalle yleisölle muun muuassa The West Wing ja Pushing Daisies -sarjoista. Nainen on nähty myös muun muuassa huippusuositussa Glee-sarjassa. Kerroimme äskettäin kuinka hän loukkaantui kuvauksissa.

Nyt 44-vuotias Kristin Chenoweth julkaisi tiedotteen, jossa hän kertoo lopettaneensa työpestinsä The Good Wife -hittisarjassa. Toimittajan roolia sarjassa näytellyt kaunotar joutui rajuun onnettomuuteen kuvauspaikalla, kun valaistuskaluston osa kaatui hänen päälleen.

Nyt turmasta on saatu viimein tarkempia tietoja. Alunperin hänen vammojensa kerrottiin olleen vain lieviä, mutta tieto on nyt osoittautunut virheelliseksi. New York Daily News -lehden saamien tietojen mukaan näyttelijä on nimittäin saanut päähänsä vakavan kallonmurtuman, jonka pituus oli peräti 14 senttimetriä.

Kristin Chenoweth on palkittu useita kertoja uransa aikana. Näyttelijättären palkintohyllyltä löytyvätkin muun muassa arvostetut Tony ja Emmy -palkinnot. Hän teki ensimmäisen roolinsa teatterin lavalla Broadwayllä vuonna 1997. Hän julkaisi A Little Bit Wicked: Life, Love and Faith in Staves -muistelmakirjansa vuonna 2009. Kirjassaan hän kertoo muun muuassa elämästään Hollywoodissa.