Näyttelijä Charlie Sheen on viihtynyt viime aikoina julkisuudessa enemmän erikoisten tempausten kuin näyttelijäntyönsä merkeissä, vaikka mies nähdään myös uuden Anger Management -komediasarjan pääroolissa. Nyt tempaukset ovat saaneet jatkoa.
Amerikkalainen näyttelijä Angus T. Jones herätti hiljattain kohua haukuttuaan Miehen puolikkaat -televisiosarjaansa roskaksi. Näyttelijä esiintyy internetissä julkaistulla videolla, jossa hän vihjaa sarjan olevan jopa itse Paholaisen käsialaa. Syynä miehen purkaukselle on hänen yllättävä kääntymisensä adventistikirkon seuraajaksi.
Niin ikään Miehen puolikkaat -sarjassa esiintynyt Charle Sheen on nyt tarjonnut Angus T. Jonesille roolia uudessa Anger Management -sarjassaan. ABC News -uutisille antamassaan kommentissa hän toteaa, että hänen veljenpoikaansa näytellyt 19-vuotias on koska vain tervetullut uuteen sarjaan. Viime viikolla Sheen kommentoi ymmärtävänsä Anguksen tilanteen, sillä hänen mukaansa Mehen puolikkaissa työskenteleminen saattaa aiheuttaa hermoromahduksen kenelle tahansa.
47-vuotiaan Charlie Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.