Suomessakin suositun 70′s Show -komediasarjan päätähdistä suurin osa on pysynyt julkisuudessa ohjelman päättymisen jälkeen. Näyttelijät Mila Kunis, Ashton Kutcher ja Topher Grace on nähty sittemmin useissa menestyselokuvissa.
Kaikilla sarjan näyttelijöillä ei kuitenkaan mene yhtä hyvin. Laurie-roolihahmoa komediasarjassa näytellyt Lisa Robin Kelly on nimittäin toistuvasti joutunut tekemisiin viranomaisten kanssa. Nyt 42-vuotias näyttelijätär on pidätetty 61-vuotiaan aviomiehensä pahoinpitelystä. TMZ-lehden mukaan pariskunnan välienselvittely johti fyysisen tappeluun, johon poliisit joutuivat puuttumaan.
Lisa Robin Kelly on joutunut aiemminkin poliisien syyniin, sillä viime keväänä hänet pidätettiin niin ikään pahoinpitelystä. Näyttelijätär on myös syyllistynyt rattijuopumukseen vuonna 2010. Lisa Robin Kelly esiintyi 70’s Show -komediasarjassa kolmen vuoden ajan, ja on myöntänyt kärsineensä tuolloin alkoholiongelmasta.