27-vuotias kanadalainen popkaunotar Carly Rae Jepsen on noussut tänä vuonna maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen teinitähti Justin Bieberin ja Call Me Maybe -hittikappaleen avulla. Tähti julkaisi äskettäin toisen albuminsa, joka kantaa nimeä Kiss.
Viime kesänä hakkerin uutisoitiin murtautuneen Carly Rae Jepsenin tietokoneelle ja varastaneen hänen alastonkuviaan. Nyt teosta vastuussa oleva 25-vuotias Christopher David Long on jäänyt kiinni.
TMZ-verkkosivuston mukaan kuvien myymistä yrittänyt kanadalaismies ilmiantoi itsensä poliisille viime perjantaina ja tunnusti teon. Miestä syytetään nyt muun muassa tietomurrosta ja varastetun omaisuuden hallussapidosta.
Carly Rae Jepsen on kohdannut jo kuuluisuuden haittapuolia, sillä hän joutui taannoin alastonkuva- ja seksivideokohun keskiöön. Neitokaisen epäiltiin olleen mukana kotipornovideolla, jolla esiintyvä tyttö paljastui sitemmin Destiny Benedict -nimiseksi internet-malliksi. Carly Rae on kuitenkin kuvannut joskus itseään alastomana, sillä hän ilmoitti viime kesänä poliisille varastetuista nakukuvista. Otokset hakkeroitiin tähden tietokoneelta.