Yhdysvaltalainen mallikaunotar Sara Jean Underwood tunnetaan muun muassa Playboy-lehden sivuilta ja realitytähtenä. Viime aikoina hän on lähinnä julkaissut rohkeita kuvia verkossa.
Nyt kurvikas neitokainen on julkaissut Twitter-blogissaan antavan otoksen, jossa hänet nähdään valkoiseen toppiin verhoutuneena. Paita on jäänyt Saran muodoille liian pieneksi, sillä hänen rintamuksensa on pullahtaa ulos sen avonaisesta kaula-aukosta.
– Hmmm…… Tämä paita on paljon pienempi kuin muistin. Toivottavasti en loukkaa ketään, kirjoitti Sara Jean Underwood blogiinsa.
Playmate of the Year -tittelin vuonna 2006 saanut 28-vuotias Sara Jean Underwood opiskelee nykyisin mallintöidensä ohella Sregonin yliopistossa. Tunnetussa miestenlehdessä heinäkuussa 2006 poseerannut kaunotar oli taannoin mukana Seacrestin työnantajan, E! -televisiokanavan, ohjelmassa The Girls Next Door. Sittemmin hänet on nähty pikaisesti myös Epic Movie -elokuvassa. Vuonna 2012 hänet valittiin Esquire-lehdessä Vuoden kuumimmaksi naiseksi.