Näyttelijäkaunottaren nolo moka – lähetti isälleen pornokuvia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen näyttelijäkaunotar Anna Friel on tullut tunnetuksi Pushing Daisies -sarjan roolinsa myötä. Vuonna 2010 miehestään David Thewlisistä eronnut neitokainen on nähty männävuosina myös alastomana teatterin lavalla Breakfast At Tiffany’s -esityksessä.

Nyt Anna Friel on tehnyt erään nolon mokan, sillä hän lähetti vahingossa isälleen pornokuvia. Neito näyttelee uudessa The Look of Love -elokuvassa pornotähti Paul Bradleyn vaimoa Jean Raymondia.

Näyttelijätär halusi esitellä isälleen roolia, ja laittoi tälle sähköpostissa kuvia hahmosta. Tähti joutui lopulta punastelemaan, sillä otokset olivat aitoja Jean Raymondista otettuja ronskeja pornokuvia.

– Tajusin, että olin lähettänyt hänelle viestin, jossa oli liitteenä aitoja pornokuvia Jeanista. Olin kuolla häpeästä! Kertoi Anna Friel Easy Living -lehdelle.

Anna Friel tuli Britanniassa aikoinaan tunnetuksi Brookside-saippuasarjan tähtenä, jonka roolistaan hän sai kotimaassaan myös Suosituimman naisnäyttelijän palkinnon. Vasta suosikkisarja Pushing Daisies nosti hänet kuitenkin kansainväliseksi tähdeksi. Tähti on nähty lisäksi elokuvissa London Boulevard, Land of the Lost, Neverland, Limitless ja Public Enemies.