Suomalaisten artistien kärkikaartiin viimeistään Vain elämää -ohjelman, levyn ja keikkojen myötä noussut Jonne Aaron tuli alunperin tunnetuksi Negative-yhtyeen keulahahmona. Nyt hän tekee kuitenkin soolouraa, jonka tulos on kaupoissa tällä viikolla.
Artistin historiasta löytyy menetyksiä ja niiden kautta syntyneitä oivalluksia, jotka ovat myös kasvattaneet kokijaansa. Kokemuksista on syntynyt tuore Onnen vuodet -albumi, jota Aaron kutsuu valmiiksi klassikoksi. 26. huhtikuuta päivänvalon näkevä levy on kooste paitsi miehen sielunmaailmasta, myös suomalaisuudesta.
– Levystä tulee mieletön, vaikka itse sanonkin. Noin kolmisen vuotta olen tehnyt biisejä. Jotkut on tuoreempia ja jotkut on sieltä kolmen vuoden takaa. Ne ovat kypsyneet rauhassa. Puolet on Vexi Salmen tekstejä ja puolet on omia. Yksi teksti on Artturi Ketolalta, jonka kanssa ollaan tehty muille artisteille yhdessä hommia, Jonne Aaron kertoi Staralle.
Miehen fanit ovat saaneet jo ensimakua uudesta Jonne Aaronin iskelmätyylistä, kun 28. maaliskuuta julkaistiin kuultavaksi Taivas itkee hiljaa -single. Kyseistä kappaletta mies kuvailee henkilökohtaiseksi. Tulevalla levyllä kuullaan myös vierailevia artisteja, joskin pääpaino on Aaronin omassa samettisessa tulkinnassa.
– Tänään tulee Vexi Salmi puhumaan yhden intron ja eilen kävi yöllä Teräsniskan Suvi studiolla laulamassa taustoja. En ottanut muita vierailijoita. Kaikilla on aina soololevyllään iso lista vierailijoita. Mä ajattelin, että se on pitää olla perusteltua todella hyvin. Päädyttiin Suviin ja Vexiin, kun mä olen tehnyt molempien kanssa aiemmin töitä.