Vain elämää -ohjelmasta koko kansan suosikiksi noussut tamperelainen rocktähti Jonne Aaron joutui taannoin otsikoihin romanssihuhujen merkeissä, kun hän asteli Iskelmä Gaalaan yhdessä näyttävän popkaunottaren kanssa. Nyt hän on kommentoinut tapausta Staralle.
Jonne Aaron on kerännyt ammatissaan näkemystä jo sen verran, että uskalsi ottaa aloittelevan laulajatähti Peppi Polvianderin suojatikseen. Yhdessä hyvin viihtyneen parivaljakon välille rakenneltiin saman tien lehtien palstoilla romanssia.
– Mähän vein sen sinne Iskelmä-gaalaan. Mentiin yhdessä. Ajattelin, että se on tosi hyvä juttu Pepille mennä sinne. Siellä on kuitenkin paljon toimittajia, ja sillä on uusi Aavaa-sinkku tullut ulos. Toi parisuhdejuttu oli vähän sellainen, etten ollut odottanut aivan sitä. Toivoin, että oltaisiin keskitytty enemmän hänen musiikkiinsa, Jonne Aaron totesi.
Sen enempää Aaron ei ryhdy iltapäivälehtiä moittimaan. Kiinalaista ruokaa haastattelun tiimellyksessä maisteleva mies vaikuttaa tavatessa vilpittömän avoimelta, eikä hän epäile keskustella elämänsä vaikeammistakaan käänteistä. Mihin artisti vetää rajan yksityisyyttään koskien?
– Ei mulla kyllä kauheasti ole sellaista. Mä olen ollut alusta asti sellainen avoin. Kerroin lastenkotitarinani. Olen hypännyt peliin täysillä. En mieti. Joskus olen ajatellut, etten päästä ketään kotiini, että se on pyhä juttu. Sitten tuli tämä Perho tuli taloon -ohjelma muutama vuosi sitten. Se oli hyvä konsepti ja avasin kotini ovet. Ajattelin, että ei siinä sitten mitään.